Pyhtää haluaa yhteistyötä, ei kiristystä
Pyhtään on asettanut itselleen oikean ja haastavan päämäärän säilyttää kunta itsenäisenä, ihmiselle inhimillisenä kuntana. Strategia on haastava ja vaatii päättäjiltä paljon, se ansaitseekin nykyisessä maailmanmenossa kunnioitusta ja arvostusta. Ei varsinkaan Kotkan jatkuvaa pakottamista ja kiristämistä. Kotka vipuaa pakottamalla ja väittämällä. Järjestämisvastuun piiriin kuuluvat toiminnot eivät pakota kuntaliitoksiin, vaan ne voidaan tuottaa yhteistyössä puitelain 5-6 § mukaisesti, tämä tuppaa unohtumaan tarkoitushakuisessa viestinnässä. Kotkan tavoite on Pyhtään kaavoitus, vain teurastus kiinnostaa. Ne jotka ovat viime kuukausina olleet huolissaan Versöstä, voivat hiljaa miettiä mitä Kotka maille tekisi? Kotka vain kaavoittaa ja myy uusia alueita kovalla rahalla, eikä ole kiinnostunut laittamaan kuntoon vanhoja alueitaan, niitä kun ei voi enää uudelleen myydä. Kotka haluaa vain istua pytylle pyyhkien Pyhtäällä kuralla olevaa talouttaan. Paras-hanke keskusteluissa korostetaan 20 000 asukkaan väestöpohjaa luoden mielikuva siitä, että tämä olisi vaadittu kunnan vähimmäiskoko. Näin ei ole, eikä tule. Yhdenvertaiset sosiaali- ja terveyspalvelut saavutetaan parhaiten kuntien yhteistyöllä. Toimivasta yhteistyöstä on merkkinä koulutus- ja terveyspalvelut, jotka tuotetaan kuntayhtymien toimesta. Pyhtää on osakkaana ja maksajana näissä yhtymissä, lisäksi Pyhtäällä on oma vanhustenpalvelutalo sekä terveyskeskus. Tämä tuntuu monelta unohtuvan. Perusasiat ovat kunnossa. Hankkeessa on pitkälti kyse hallinnosta, vaateet koskevat suurelta osin hallinnon järjestämistä ja yhdistämistä. Jos Pyhtää tekisi yhteistyötä esim. Loviisan kanssa, se ei suinkaan tarkoita sitä, että kuntalaisten tulisi ajella Loviisaan tahi Porvooseen hoitoa saadakseen. Kuntayhtymät eivät lakkaa toimimasta. Pyhtääläisillä säilyisi edelleen oma terveyskeskus ja lähipalvelut. Sen sijaan, jos annamme vallan Kotkalle, lyön vaikka vetoa, että omat laitoksemme joutuvat lakkautuslistalle että humahtaa. Kuntalaisten on hyvä tiedostaa tämä asia, yhteistyö Loviisan tai jopa Kouvolan kanssa ei tarkoita heti ajoa sinne, vaan mm. hallinnollista yhteistyötä. Pyhtään tulee nyt neuvotella myös muiden kuntien kanssa, eikä tyytyä yksi kerrallaan yhteistyökumppani neuvotteluun. Tällainen neuvotteleminen on virkamiestemme nahjusmaista laiskottelua, kunnanjohtajammekin voisi tehdä reilusti työtä korotetun palkkansa ansaitsemiseksi. Antaa Kotkan kiehua omissa liemissään. Kuumemittarin varjolla yritetään tuoda maanmittauskeppiä kuntaamme, tarjoten vielä peräruisketta kaupan päälle, ei kiitos! Kuntaliitos ei ole eduksi kunnallemme, jossa arki on ihmisen mittainen. Kotkan kiristys politiikka kertoo kuntalaisille siitä mitä kuntaliitosarki olisi, ei ole perusteltua aloittaa seurustelua ja vaihtaa kihloja, kun kosiskelukin viittaa perheväkivaltaan. Pyhtään päättäjät eivät saisi itse päättää edes siitä mistä päätetään, vaan Kotka vaatii päättämään vain yhteistyöstä ja kuntaliitoksesta, vihamielinen asenne kehottaa tarkasti varomaan ja vaalimaan itsenäisyyttämme Pyhtäällä. Yhteistyöstä voimme neuvotella, mutta se että kerrotaan mistä meidän tulee päättää on jo liikaa. Kaikki tämä kertoo, että aineksia avioliittoon ei ole. On rohjettava valita tie, joka turvaa päätäntävaltamme omissa asioissamme. Pyhtään Perussuomalaiset haluavat säilyttää Pyhtään lapsillemme, Ehrensvärdiä lainaten: Pyhtää seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraaseen apuun. |