Roskaaminen kuriinAristoteles sanoi, että ihmisestä tulee se, mitä hän tekee joka päivä. Roskaaminen on lailla kielletty kaikilla alueilla, jo terve järki sanoo normaalille ihmiselle, että roskaamista on kaikenlaisten esineiden ja lian jättäminen luontoon, eikä se ole hyväksyttävää käyttäytymistä. Roskaaminen rumentaa maisemaa, vaarantaa ja haittaa terveyttä, vähentää viihtyisyyttä ja aiheuttaa lisää epäsiisteyttä. Roskainen ympäristö lisää turvattomuutta, välinpitämättömyyttä ja muita ongelmia.Siisti ympäristö ennaltaehkäisee roskaamista ja lisää ihmisten turvallisuudentunnetta. Roskaaminen on lain mukaan yksiselitteisesti aina rikos, josta pitäisi seurata reilu sakko tai törkeimmissä tapauksissa vankilaa. Suomessa asiaa kuitenkin katsotaan läpi sormien. Asiaa vähätellään eikä pidetä minään. Ennen kevään tulon tiesi siitä kun papparaiset alkoivat hiomaan veneitään ja mummot kiirehtivät mattopyykille. Nyt kevään merkkejä ovat suursiivousten jäänteet, auton renkaat, sohvat jne, jotka on viskottu tienpieleen. Tämä kertoo paitsi yleisestä arvojen rapautumisesta, niin myös siitä, että jätteenhuolto politiikkamme on epäonnistunut. |