Kouluväkivalta

Jaana Klami nosti kolumnissaan esille 16.11 Pyhtäänlehden kolumnissaan koulukiusaamiskysymyksen. Olen Klamin kanssa lähes samaa mieltä, mutta kovennan asiakysymystä. Lapset ja nuoret ovat kypsempiä ja valistuneempia kuin aiemmat sukupolvet. Tietoisuutta on enemmän hyvässä ja pahassa. Tästä johtuen en halua puhua enää kiusaamisesta, vaan kouluväkivallasta. Asia on ikävä ja vielä ikävämpää on, että asiasta puhutaan jatkuvasti eikä ilmiötä saada kuriin ja loppumaan. Ilmiö on muuttunut raaemmaksi ja yhä nuoremmat lapset käyttävät ja kohtaavat väkivaltaa. Uutiset ovat näistä aiheista tuttuja ja tuoreitakin. Väkivaltaa käytetään jo ensimmäisellä luokalla.

Kyse on rikoksista ja niihin pitää puuttua asian vaatimalla vakavuudella, juridiikkaa on muutettava nykyaikaa vastaavaksi. Oikeudellinen vastuu seuraa teosta, mahdollistamisesta,  teon yrittämisestäkin, velvollisuudet ja vastuut eivät ole selvillä. Vastuu voi jakautua usealle osalliselle, eytenkin vangemmille. Sovittelu on toki aiheellista tilanteenjälkeisen jatkon kannalta, mutta se ei korvaa rikosoikeudellista vastuuta. Sovittelu lisää myös tietoisuutta ja auttaa uhria ymmärtämään, ettei hän jää yksin. Kaikesta huolimatta usein jää. Se on virhe.

Kouluissa puututaan vaihtelevasti ajan, kykyjen ja osaamisen mukaan. Jokaisessa koulussa tulee olla suunnitelma tai pohja, jonka mukaan jokainen tapaus käsitellään aina samoin. Tämä hyödyttää myös uhria. Ei luokka ja opettajakohtaisesti. Koulutyössä pitäisi nuoria rohkaista enemmän avoimuuteen ettei tapauksia piilotella. Esiintuominen voi olla vaikeaa, koska koulu ei ole ainoa turvaton ympäristö, kostolla on helppo uhata. Vanhemmille lankeaa vastuuta tästäkin. Tekemisen iloa seuraa raskas vastuu.