Pyhtään kunnan vuokra-asunnotPyhtään kunnan omistamat vuokra-asunnot ovat olleet taloudellisesti heikossa tilanteessa jo vuosien ajan. Tarkastuslautakunta on asian perään viimeaikoina kysellyt ja kunnassa on jo aiemminkin kartoitettu vaihtoehtoja tilanteen ratkaisemiseksi. Käsittely on venynyt ja samalla taloudellinen tilanne ja kiinteistöjen kunto on edelleen heikentynyt. Ratkaisuksi on etsitty yksinkertainen ja nopea toimi, pistetään kiinteistöt lihoiksi. Hallitus on päättänyt myydä kiinteistöt 6.2.2012 kokouksessaan. Ja todellakin, nyt on alkanut tapahtua. Jo 29.2 mennessä pitää jättää tarjoukset sisään. Kysyn, että miten tässä ajassa voidaan kunnolla hankkia asiallisia tarjouksia, epäilyksenä herää, että ”sopiva” taho on jo portilla varttumassa. Päätös myydä kaikki kokonaisuutena on omiaan tukemaan epäilyjä. Pannaanko asunnot pakettiin vain velkojen hinnalla? ”Sopivasti.” Asia aiotaan tuoda valtuustolle hallituksen toimesta vain tiedoksi. Pyhtäälläkin on käytössä Kuntaliiton suosittelema päätöstenvaikutusten ennakkoarviointimenettely. Kunnanhallitus päätti ottaa vaikutusten ennakkoarvioinnin käyttöön ja soveltaa sitä suurempiin rakennushankkeisiin, organisaatiomuutoksiin ja palvelurakenteen laajennuksiin tai supistuksiin. Valtuustoon tämäkin saatettiin vain tiedoksi, vaikka asia on laajuudeltaan ja merkitykseltään kuntalaisia niin merkittävästi koskettava asia, että valtuustokäsittely olisi ollut aiheellinen. Kantani ilmoitin valtuustossa silloinkin. Asia edellyttää vähintään useampaa ratkaisumallia perusteluineen. Kunnan omistamien vuokra-asuntojen myynti on ehdottoman merkittävä ja arviointityö tulee tehdä omalla hyvällä ajallaan. Vuokratalojen taloudellinen tilanne on liian suppea arviointi ja kiirehtimisnäkökohta. Ennakkoarviointia tarvitaan mm asuntojen kunnon arvioinnissa, aiheutuneista mahdollisista terveyshaitoista asukkaille sekä siitä mikä on kunnan velvollisuus tarjota asunto ihmisille, jotka eivät työttömyyden tahi muun syyn vuoksi voi saada kohtuullisella kululla asuntoa yksityisiltä markkinoilta. Koti se on oltava köyhälläkin. Pyhtää ei tarvitse omaa asunnottomien yö tapahtumaa. Unohtaa ei saa myöskään asunnoissa nyt asuvia ihmisiä. Valmistelutyön ja päätöksenteon tulee olla läpinäkyvää ja avointa. Kunnanvaltuutetut ja valtuusto ei ole kulissi, eikä paikka istuimen lämmittäjille. Pyhtään Perussuomalaiset eivät hyväksy tapaa, jolla asuntojen kohtalo yritetään nyt ratkoa.
|