Turpeen luokittelu uudelleen energiakäyttöön

Turpeen käyttöä on vastustettu erilaisin syin, pääosin vastustus on perustunut päästöihin ja siihen, että turpeen on katsottu olevan uusiutumaton luonnonvara. Hiljakseen on myönnetty, että turve uusiutuu, joskin hitaasti. Turve tulee määritellä uudelleen uusituvien polttoaineiden joukkoon hitaasti uusituvaksi biopolttoaineeksi. Uusia turvesoita pelätään ja vastustetaan luonnonsuojelun nimissä. Tämä on vain luonnonsuojelupolitiikkaa pelkojen varjolla.  

 

Energiaturpeen ilmastovaikutukset ovat uusimpien tutkimuksien mukaan pienemmät, kuin fossiilisilla polttoaineilla. Tutkimusten mukaan soiden ilmastovaikutus on nykyisin käytettävää päästökerrointa huomattavasti alhaisempi. Turpeen poltto vapauttaa tietenkin hiilidioksidia, mutta metsät ja käsittelemättömät suot toimivat samalla hiilinieluna. Tupeellekin tulee hyväksyä puun polttoon verrattava elinkaariajattelu.  Turve kasvaa todistetusti ja GTK:n tutkijan FT Markku Mäkelän kenttätutkimuksien mukaan 10% turpeen hiilestä on alle 300 vuotta vanhaa. VTT:n mukaan turpeen ilmasto vaikuts on 60-70% kivihiilen ilmastovaikutuksesta. Kyseiset tutkimukset on tehty kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n määrittelemän biomassan maksimi-iän, 300 vuotta, mukaisesti.

Tuloksia voidaan siis pitää luotettavina ja puolueettomina.  Energia- ja ilmastostrategian mukaan Suomen tulisi toimia aktiivisesti turpeen luokituksen muuttamiseksi, jotta sitä voitaisiin käyttää hitaasti uusituvana bioenergian lähteenä. Turvesoita ei silti pidä lähteä suinpäin avaamaan, käyttöön tulee ottaa se määrä, mitä turpeen vuosikasvu on. GTK:n tutkimuksien mukaan 10% turpeesta voisi olla laskettuna bioenergiaksi, ehkäpä jopa enemmänkin. Lisäksi tuotannossa tulisi ensisijassa käyttää metsäojitettuja soita, jolloin ilmastovaikutus on mahdollisimman pieni. Samalla valtion tulee panostaa edelleen metsän uusitumiseen ja taimikonhoito rästien purkamiseen, nuori kasvava metsä on tehokas hiilidioksidi nielu.  

Bioenergia huumassa ei tule unohtaa sitä, että niistäkin vapautuu käytettäessä hiilidioksidia ja se täytyy sitoa, esimerkiksi juuri kasvavaan metsään. Metsäkeskuksien varojen ja henkilöstön supistuksilla ei tähän tavoitteeseen päästä. Nyt keskustellaan pääosin vain siitä, miten ja kuinka paljon biomassaa voidaan käyttää, keskusteluista ei saa unohtaa hiilidioksidinielujen lisäämistä. Niiden kehittäminen ja huomioiminen ovat myös ilmastonsuojelua, parhaimmasta päästä.