Seisooko Maakuntamme savijaloilla?

Haluan, että Pyhtäällä sekä koko Etelä-Kymenlaaksossa pohditaan alueemme tulevaisuutta ja Maakuntamme asemaa. Onko Kymenlaaksolla identiteettiä vai onko se keinotekoinen torso Viipurin lääniä, joka katosi jatkosodan rauhanteon jälkeen? Viipurin lääniin kuului pääosa Kymenlaaksoa sekä osa nykyistä Etelä-Karjalaa. Etelä-Karjala on ainakin täältä katsoen muodostanut itselleen vahvan identiteetin, mutta onko Kymenlaaksossa sellaista? Kymenlaakson pohjoinen- ja etelä eriävät mielestäni suuresti. Sodan jälkeen silloinen läänimme sai teollisuuden myötä vahvan veturin kohti tulevaisuutta, ollen metsäteollisuuden merkittävin keskus koko maailmassa. Kun teollisuuden rakennemuutos tuli todeksi, on nykyisen maakuntamme railot esillä hyvinkin näkyvästi.

Mitkään rajat eivät ole pysyviä - paitsi henkiset. Maakuntauudistuksen tarve tulee olemaan ilmeinen koko maassa. Meidän suuntamme ei ole Etelä-Karjala, eikä Savo. Meidän tulee vakavasti pohtia, missä junassa istumme. Maamme edellinen suuri rakennemuutos oli maaseutuväestön kaupungistuminen ja massamuutto Uudellemaalle. Satoja tuhansia ihmisiä siirtyi saman kehityskulun toistuessa nyt uudelleen. Olisiko siitä oppimista vai potkimista vastaan? Silloisen muutoksen ymmärtäminen kesti vuosikymmeniä, opittu pitää siirtää oppimiseksi ja ennakoimiseksi.

Eteläisessä Kymenlaaksossa sote-suunta on vahvasti Uudellemaalle. Uusimaa on kaikkien tutkimuksien mukaan koko maan veturi, jolla on kykyä houkutella työtä ja ihmisiä. Väestöennusteen mukaan Pyhtäällä olisi vuonna 2040 noin tuhat ihmistä vähemmän kuin nyt. Meidän tulee olla osa aluetta, jolla on edellytyksiä houkutella työtä alueellemme. Voimmeko olla osa sitä kuulumalla Uudellemaalle vai olisimmeko osa kehittyvän alueen syrjäkulmaa? Riittääkö imu, kestääkö kantti? Osaisimmeko kehittyä houkuttelevaksi laajemmaksi osaksi kasvun aluetta?

Jos maakuntauudistus jää asteelle, jossa selvitetään nykyisen hiekkalaatikon lelujen jakamista uudelleen, unohtaen laajemmat muutokset, koko leikki turhaa. Vahva skenaario voisi olla maakunnan pilkkominen osiksi Etelä-Karjalaan, Etelä- Savoon ja Uudellemaalle. RIP Kymenlaakso - kiitos kaikesta - mutta uusi elämä koittaa. Ajatukseni herättää myös pilkallista ivaa, koettu on sekin. Mutta kyllä siitä ovenrakosesta kannattaa katsoa ulos avaraan maailmaan. Ainakin tietää mille löi ovensa kiinni.

Tulevaisuutta pitää tarkastella avoimin silmin, enkä usko, että tulevaisuutemme voisi olla kohti pohjoista. Edellytyksiä elinvoimaan on Uudellamaalla. Toki, eri asia on, olemmeko sinne toivottuja vai sotaorpoja. Merkitykselliseen asemaan nousee itäinen rantarata. Pelimerkit olisivat sen myötä aivan toiset. Onko halua, kykyä ja ymmärrystä? Onko Kymenlaakso vahvan identiteetin maakunta vai taloudellisesti uppoava torso, jonka sielunpohja oli raskaassa teollisuudessa? Faktat ovat kuitenkin sellaiset, että keskinäinen tekeminen on ollut hankalaa vuosikymmeniä. Maakuntamme väestönkehitys ja työpaikkoihin liittyvä elinvoima on heikentynyt, yhdessä nämä luovat sosiaalisia ongelmia. Osa näistä ongelmista näkyy vahvasti katukuvassa, luoden erittäin negatiivista imagoa alueellemme. Jos aikoo lähteä niin parempi lähteä - kun on vielä jotakin laitettavaa kapsäkkiin.