Venäläiset maanostajat

14.3.1940 Mannerheim totesi päiväkäskyssään talvisodan kestäneelle kansallemme näin: Kohtalomme on kova, kun olemme pakotetut jättämään vieraalle rodulle, jolla on toinen maailmankatsomus ja toiset siveelliset arvot, maan, jota vuosisatoja hiellä ja vaivalla olemme viljelleet. Mutta meidän on otettava kovat otteet voidaksemme siellä, mitä meillä on jäljellä, valmistaa kodin niille, jotka ovat tulleet kodittomiksi, ja paremmat toimeentulomahdollisuudet kaikille, ja meidän tulee olla kuten ennenkin valmiina puolustamaan pienempää isänmaatamme samalla päättäväisyydellä ja samoin kovin ottein, millä olemme puolustaneet jakamatonta isänmaatamme.

 Päiväkäsky on valitettavasti tänään, 68 vuodenkin päästä edelleen ajankohtainen. Lyhytnäköinen omanedun tavoittelu on vaientanut omantunnon äänen. Itä- ja kaakkoisosissa  isänmaatamme raikaa balalaikka ja venäjänkieliset laulut. Maa vaihtaa kiivaasti omistajaansa, ilman, että se tuntuu huolettavan juuri ketään. Suomesta ei tunnut löytyvän poliitikkoa, jolla olisi selkärankaa sanoa, että tätä maata ei saatu pakolla, eikä sitä saa nyt rahalla. Ongelmaa kierrellään, eikä uskalleta sanoa ääneen totuutta, sitä, että venäläisten massa rynnistys on muodostunut alueelliseksi ongelmaksi. Jopa sananvapautta rajoitetaan, jos asiaa esille otetaan.  Asiallinen maahanmuutto ja maanomistus on täysin eriasia ja siinä ei ole mitään pahaa. Kunhan noudatetaan tiettyjä sääntöjä. Olen todella huolissani siitä, että asiaa ei kyetä näkemään euroja pidemmälle. Tässä asiassa kaivattaisiin nyt johtajuutta. Jokainen ”rivikansalainen” joka toitottaa, että ei ole väliä kuka ostaa, kunhan rahaa saadaan, voi nyt juhannuksen kynnyksellä miettiä arvojaan. Miltä maamme näyttää 20 vuoden kuluttua?, onko edessä samat ongelmat kuin muissakin maissa, jotka ovat heränneet valvomaan etujaan liian myöhään? 

Olen viimeaikoina miettinyt usein, miltä veteraanipolvesta tuntuu nykyinen meno. Mitä olisi rintamajermu, lotta tai tehtaassa selustassa yötäpäivää työskentelevä ajatellut, jos viereen olisi saapasteltu ja kysytty; Mitäpä tuumaat, jos sodan jälkeen myydään nämä maat esimerkiksi nyt vaikka venäläisille, olisi varmasti kaikkien koettelumusten jälkeen tuntunut pahalta.

Erityisen pahalta sen täytyy tuntua myös siksi, että maata nyt myyvä sukupolvi on jälleenrakentajien omaa lihaa ja verta. Meidän tulisi muistaa veteraanisukupolven uhrauksia ja vaalittava perintöä, joka ei koskaan himmene. Edesmenneen jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin sanoin: "Tärkein tehtävämme on ja pysyy: itsenäisyyden, vapauden ja itsemääräämisoikeuden turvaaminen." Tätä oikeutta voimme jokainen vaalia omalla pienellä osuudellamme.