Suomalaisen energiantuotannon tulevaisuus

Juho Eerola nosti esiin Ankkurissa 25.8.2010 hyviä ajatuksia energiantuotannosta suomessa, jatkan muutamalla omalla huomiollani asiasta. Riippuvuutemme venäläisestä ydinsähköstä on Damokleen miekka kansakuntamme päällä. Ei siksi, että sähkön saannissa olisi ollut ongelmia, vaan koska tuotannon riskit naapurissa jäteongelmineen, ovat vastuun pakoilua rajan ”paremmalla” puolen.

 

Energiakeskustelua sekoittaa paitsi Vihreät, jotka kertovat ympäristömme olevan yhteisvastuun alaista hyvää, vartioiden keskustelua hiekkalaatikollaan mustasukkaisesti, jos joku erehtyy kantaa asioihin ottamaan, niin myös valtion verotulopohjaiset veroratkaisut. Oman mausteensa tuo yritystoiminta, joka tietysti odottaa toiminnalleen tukiaisia.

 

Investointituet ovat vaarallisia, parasta olisi tukea esim biopohjaisten energianlähteiden hankintaa ja käyttöä. Biopolttoaineiden ja niiden käyttöön tarkoitetun tekniikan verotusta tulisi poistaa. Jos on olemassa markkina ja kysyntä, muodostuu myös kannattavaa tarjontaa ilman tukea. Uutisista olemme kuulleet muutamien tuulimyllymaakareiden lomautuksista ja tuotannon siirroista ulkomaille, ettei vain tukiaisten loppuminen ole syynä ahdinkoon?

 

Suomi on edelleen teollisuusmaa ja riippuvainen sähköntuonnista, kotitalouksien ja yritysten toiminnalle sähkön ja energianhinta on kynnyskysymys. Ilman energiaa ei synny mitään. Eerola esittää sähköomavaraisuuteemme 100% tasoa, mielestäni tämä ei riitä. Tavoite on oltava aluksi 120%, sähkö on loistava ja hyvin kaupaksi käyvä vientituote.

 

Viennin varjolla ei silti saa käydä kauppaa ydinlaitosluvista. Meillä on tietoa, taitoa ja kokemusta ottaa seuraavansukupolvenharppaus ja ryhtyä biovoiman ja siihen liittyvän tekniikan edelläkävijöiksi. Jos ajattelee pieniä, tekee pieniä asioita, meidän täytyy hyödyntää koulutuksemme ja vahva osaamisemme erikoistumalla. Eikä se haittaa, jos samalla saadaan työtä maahamme ja pelastettua tätä palloa edes hieman. Joskus kaikki hyvä voi olla samassa paketissa.

 

Mitä tulee ydinvoimaan ja keskusteluun vain tuotantotavoista, on tie väärä. Ensin pitää käydä keskustelu siitä millaisessa maailmassa tahdomme elää? Mille tasolle tyydymme, kuinka paljon kasvamme, miten elämme, tämä määrittää perusvoiman tarpeen. Tämä on fakta, jos haluamme elää kuin viimeistä päivää, ei mikään tuotanto riitä milloinkaan, silloin on vain nieltävä ydinvoimaluvat. Jos olemme viimein heräämässä siihen, että tämä meno ei voi pallolla jatkua, alamme päästä keskustelussa vaiheeseen, jossa punnitsemme kulutuksen ja tuotannon suhdetta.

 

Eerola mainitsee kirjoituksessaan vesivoiman ja, että sitä voidaan lisätä luontoarvoja merkittävästi haittaamatta. Tämä onkin helppoa, suomella on maailman ennätys asiassa. Yli 90% luontaisista lohikalakannoistamme on hävitetty sukupuuttoon vesivoiman rakentamisella. Itse kannatan vesivoimalaitosten modernisointia ja myös uusien patoaltaiden rakentamista, vesivoima on hiilidioksidijäljeltään kestävä ratkaisu, kuitenkin siten, että valjastettuihin vesiin tulee panostaa tutkimusta ja aloittaa kalakantojen ennallistaminen. Tehdyt vääryydet on korjattava ja korvattava. Tie on pitkä ja tutkimaton, mutta se on kuljettava.

 

Biopolttoaineet ovat reservi, johon pitää panostaa ja käynnistää perusvoimantuotantoon tähtäävät ratkaisut. Maahamme tuodaan mm uraania Venäjältä, miksi ei biokaasunraaka-ainetta Pietarista? Siellä sitä riittää ja olisihan se samalla pois Itämerestä. Liikenteen päästöt länsimaissa ovat jopa puolet kaikista päästöistä, jos pienhiukkaset jne luetaan mukaan. Biokaasu vähentäisi paitsi liikenteen, niin myös hallitsemattomien metaanipäästöjen ongelmaa.