Pyhä lehmäMaamme hallituksille on muodostunut poliittisesta aatesuunnasta riippumatta hankalasti paimennettava Pyhä lehmä. Yritystuet. Maassa on tällä hallituskaudella tehty erittäin ikäviä leikkauksia, johtuen maan heikosta taloudesta, velasta ja julkisensektorin menoista. Niitä on katettu kaikenlaisilla keinoilla. Hyvillä ja huonoilla. Talouteen on kaivattu kasvutoimia ja kun ne tulivat, on parku valmis. Demokratiassa on niin, että erilaisilla tuilla ja eduilla ei ole pakkia. Edelleenkin verotuksen kevennys on oikea toimi. Mutta kevennykset olisi pitänyt painottaa enemmän keskelle, koska siellä on eniten kulutuspotentiaalia, sitten alemmas, koska siellä ei ole potentiaalia ja ylempänä ei pitää pärjätä tässä tilanteessa hieman pienemmällä vähennyksellä. Tuskin köyhyys sielläkään korville pääsee vielä lyömään, vaikka kevennykset tulisi hieman myöhemmin. Yritystä yritystukien leikkaamiseen on ollut, mutta eturyhmien valvonta on tussauttanut hyvätkin yritykset. Yritystoiminta tarvitsee tukea, mutta tukien varaan on turhaa rakentaa kannattavaa toimintaa. Enemmän tarvittaisiin rohkeutta hakea uusia kasvualoja ja tukea pieniä alkavia alle 10 hengen yrityksiä. Nyt on päätetty 12 milj € leikkauksista sektorille, jossa hintalappu on kaikkineen vajaa 8 mrd €. On päivänselvää, että näin suuresta menoluokasta löytyisi miljardiluokan pinkka tilille. Uudistava ja luova tuki on kannattavampaa kuin roikkuminen vanhassa. Tästä riittäisi paljokin jaettavaa aloittavien pienten ja etenkin naisyrittäjien yritysten verotukeen sekä kipeiden leikkausten inhimillistämiseen. |